maanantai 13. tammikuuta 2014
Pöllövihkoja
Viikonloppuna innostuin koristelemaan ystävänpäivä teemaan sopivia pöllövihkoja. Ihanaa kun vihdoin on tullut lunta. Nyt jopa valokuvaaminen onnistuu paremmin.
Mukavaa alkanutta viikkoa! :)
tiistai 8. lokakuuta 2013
Vauhdikkaat onnittelut
Hiljaiseloa on ollut jo pidempään täällä blogin puolella. On ollut niin vauhdikasta tämä arki koulun ja työn välillä, että askartelut on jäänyt vähemmälle. Tässä olisi nyt kuitenkin yksi aikaansaannos, nimittäin onnittelukortti avomiehelleni.
sunnuntai 8. syyskuuta 2013
P*skarteluhaaste #199
P*skiksessa aiheena luonnos. Tässä oma jouluinen tuotokseni haasteeseen. Viime aikoina olen tehnyt oikeastaan vain joulukortteja. Kerrankin olen ajoissa asialla. :)
lauantai 24. elokuuta 2013
P*skrteluhaaste #197
P*skarteluhaasteessa aiheena bingo. Omaksi bingoriviksi valitsin musta-kraft-pinkki. Embossasin Stampendouksen zinnian. Kerrostus kraft korttipohjalle. Onnitteluteksti Paperinauhan setistä.
torstai 25. heinäkuuta 2013
Virkattu matto
Tämän kesän haasteni oli opetella virkkaamaan. En ole ikinä aikaisemmin saanut mitään aikaiseksi virkkaamalla, se ei ole ollut minun juttunu ollenkaan. Niin kauan olen ihaillut käsin virkattuja mattoja. Siksipä juuri halusin opetella tekemään maton trikookuteesta. Haastavaa oli, kun en ymmärtänyt ohjetta sitten alkuunkaan.. Onneksi kuitenkin sain vähän väliä apua ja neuvoja huippu taitavalta työkaverilta. Lopulta hoksasin kuinka ohjetta luetaan ja jäin todellakin koukkuun! Niin kivaa tekemistä, vaikka kädet oli aikasta kipeät kun oikein innostui urakoimaan.
Matosta tuli melkoisen iso, kun hullaannuin tekemään muutoksia alkuperäiseen ohjeeseen. Maton halkaisija on 120 cm ja paino 3,3 kg. Kuteetkin loppui kesken kaiken. Olin varautunut kahteen vyyhtiin, mutta toisen satsin sain käydä hakemassa. Sen verran innostuin, että nyt on jo suunnitteilla uusi mattoprojekti. :))
maanantai 15. heinäkuuta 2013
Meidän eteinen
Pienimuotoinen blogitauko on päässyt lipsahtamaan.. Viime päivinä olen oikeastaan vaan sisustanut meidän kotia, ja tehnyt keskeneräisiä käsitöitä valmiiksi. Tässä on muutama kuva meidän pienestä eteisestä. Seinälle olen kiinnittänyt sisustustarran "Isännän talo Emännän tavat" tämä teksti on avomieheni valitsema. Olen todella tarkka sisustamisesta, mutta hieman on yhteenmuuton jälkeen täytynyt opetella kuuntelemaan avomiehenkin mielipidettä. Onneksi meillä kuitenkin on melko samanlainen maku. Tekstin alapuolella on puiset kirjaimet, jotka olen maalannut akryylimaaleilla ja päällystänyt papereilla.
Tämän penkin olen ostanut jo kauan sitten. Penkin pehmuste oli alunperin päällystetty mitäänsanomattoman näköisellä valkoisella kankaalla. Kaikenlaisia virityksiä olen käyttänyt jo pitkän aikaa peittämään alkuperäisen kankaan. Kunnes sain idean hyödyntää rikki menneitä lemppari farkkujani. Olen aloittanut tilkkujen ompelun jo kauan sitten, mutta tuppaa nuo käsityöt jäädä aina vähän keskeneräisiksi. Sain kuin sainkin tilkkutyön valmiiksi. Kivalta näyttää, tykkään!
maanantai 3. kesäkuuta 2013
Onnittelukortti
P*skarteluhaasteessa oli tällä kertaa aiheena bingo. Oma bingorivini on: sininen, naru, metalli.Taustapaperi on Echo Parkin. Leimakuva on Unity Stampsin.
Mukavaa alkanutta viikkoa! :)
Mukavaa alkanutta viikkoa! :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


